Valitse sivu

Sean

Sean

Syrjiminen vähenee vain sillä tavoin, että siitä puhutaan eikä asiasta vaieta. Minua on haukuttu ihonväristäni bussissa useita kertoja. Pahin kerta tapahtui, kun olin toisella luokalla alakoulussa. Heti bussiin astuttuani kaksi teini-ikäistä poikaa ryhtyivät solvaamaan minua rasistisesti kovaan ääneen. Pahinta oli, että minut jätettiin täysin yksin. Bussikuski tai yksikään täyden bussin matkustajista ei tehnyt asialle mitään. Se tuntui pahemmalta kuin solvaaminen, koska silloin tajusin olevani omillani. Koin, että solvaamiseni on ihmisistä hyväksyttävää, koska kukaan ei puuttunut asiaan. Pelotti, hävetti ja teki mieli itkeä, mutta jo silloin olin sitä mieltä, että en näytä rasistien edessä kyyneleitä. Erityisen tärkeää on mennä syrjittävän ihmisen tueksi. Se antaa syrjintää kokevalle viestin, että häntä ei jätetä yksin. Pienikin ele riittää. Pelkästään sillä tavoin ikävän tilanteen voi saada loppumaan ja ryhtyä saattamaan syrjivää osapuolta vastuuseen teostaan. Ja se, että yksi ihminen menee syrjittävän tueksi ei tarkoita sitä, etteivätkö muut siinä lähellä voi tehdä samoin. Joukossa on todellista voimaa. 

Palaa etusivulle

Mikä on sinun tarinasi?

Onnistuitko tukemaan tai jouduitko itse häirinnän kohteeksi?
Kerro oma kokemuksesi