Hyppää sisältöön

Minna

Halusin lähteä mukaan kampanjaan, koska aihe on tärkeä ja vähemmistöjen asioissa on vielä korjattavaa. Toivoisin, että jokaista ihmistä arvostettaisiin samalla lailla taustoista riippumatta. On hyvä auttaa kiusattua hakemaan apua, jos hän kokee tilanteen sellaiseksi, että se tarvitsee toimenpiteitä. Kiusatun voi olla vaikea tietää itse, mistä hakea apua. Nuorta voi neuvoa esimerkiksi kertomaan asiasta opettajalle tai koulupsykologille.

Minna
Palaa etusivulle