Hyppää sisältöön

Jenni

Itselläni on ollut aina vahva halu olla syrjityn puolella ja puolustaa aina kun on mahdollisuus. Muistan, kun liikuimme teinivuosina kavereiden kanssa iltaisin Tampereen keskustan ja Hervannan välillä ja bussissa näki usein tönimistä ja nimittelyä. Nehän ovat hirveän pelottavia tilanteita. Nuoremmat ihmiset ja naiset ovat tässä heikommassa asemassa. Joskus kuulee tarinoita, että on tapahtunut jotain ja ihmiset eivät ole puuttuneet. Puuttumattomuus on mielestäni tuomittavaa. Pelkästään se, että joku puuttuu vaikka sanomalla, että toinen tekee väärin, voi laukaista tilanteen. Kiusaaja voi havahtua, että eihän näin saa tehdä.

Jenni
Palaa etusivulle