Hyppää sisältöön

Jari

Aiemmin sain kuljettajana kuulla halventavaa nimittelyä, mutta nyt se vähentynyt, kun emme myy enää lippuja. Nyt saamme olla omissa oloissamme.

Usein muistutetaan nuoria, että antakaa paikka vanhuksille, mutta olen nähnyt paljon tilanteita, joissa vanhemmat ihmiset eivät huomio lapsia. Se on kurjaa.

Eniten näkee ehkä sitä, että vammaisia ihmisiä tai liikuntarajoitteisia syrjitään. Ei anneta tilaa tai ei väistetä. Ihmisillä on niin kova kiire omiin menoihinsa, että hitaammin kulkevat ärsyttävät.

Kuljettajan tehtävä on huomioida kaikki matkustajat. Meillä on nykyään ohjaamossa kamerat. Jos havaitsen häirintä- tai syrjintätilanteen, pitää siihen puuttua jotenkin. Voin esimerkiksi kuuluttaa, että voisiko joku auttaa kyseistä henkilöä. Emme me pysty niin paljon auttamaan, olemme tiiviisti kiinni ajamisessa.

Totta kai toivon, että kuljettajalle kerrotaan, jos matkustaja huomaa häirintää. Väkivaltaisiin tilanteisiin emme saa puuttua, silloin soitamme vartijan paikalle.

Ainahan siitä tulee hyvä mieli, jos on saanut jonkin tilanteen ratkaistua ja varsinkin, jos saa matkustajilta kiitosta.

Olen tyytyväinen, että vartijat ovat ruvenneet kulkemaan enemmän joukkoliikennevälineissä. Se rauhoittaa huomattavasti.

Ajattelen, että ihmisten pitää saada matkustaa turvallisesti. Mottoni on: Kulje ja anna muidenkin kulkea.

Jari
Palaa etusivulle