Hyppää sisältöön
Rebekka

Rebekka

Olen huomannut, että kun ruskea ihminen astuu joukkoliikennevälineeseen, niin usein ihmiset reagoivat jotenkin. Joskus jengi esim. vetää laukkujaan tiukemmin syliinsä. Heillä on joitain ennakkoluuloja. Kerran näin, kuinka yksi nainen vaihtoi nenäänsä nyrpistellen heti...
Jari

Jari

Aiemmin sain kuljettajana kuulla halventavaa nimittelyä, mutta nyt se vähentynyt, kun emme myy enää lippuja. Nyt saamme olla omissa oloissamme. Usein muistutetaan nuoria, että antakaa paikka vanhuksille, mutta olen nähnyt paljon tilanteita, joissa vanhemmat ihmiset...
Kevin

Kevin

Olen puoliksi syyrialainen, mutta en ole itse kohdannut kovin vakavaa syrjintää tai häirintää julkisessa liikenteessä. Saan jonkin verran tuijotusta ja ikäviä katseita silloin, kun minulla on mekko päällä. Olen todistanut muutamia syrjintä- tai häirintätilanteita....
Tarik

Tarik

Olen ollut 13 vuotta bussinkuljettajana. Viisi vuotta ajoin vain yövuoroa. Ne ovat erilaisia kuin päivävuorot. Tuntuu, että öisin ihmiset unohtavat kaikki käytöstavat – varsinkin humalassa. Yleensä selviän kaikesta puhumalla, mutta kerran koin väkivaltaa...
Singh

Singh

Jos huomaan häirintää tai syrjintää, koen, että minulla on velvollisuus puuttua. Ihan ihmisenä ja aikuisena minulla on velvollisuus varsinkin, jos lapsia tai nuoria kiusataan. Työskentelen metrokuljettajana. Ohjaamossa ei ole kameroita, joten en yleensä tiedä, mitä...