Hyppää sisältöön

Raitiovaunu pysähtyi ottamaan matkustajia. Sisään oli tulossa pieni tummaihoinen poika ja vanhempi rouva. Ovi avautui ja tämä vanhempi rouva tönäisi tätä lasta ja sanoi jotain ilkeää.

Puutuin tilanteeseen. Sanoin ettei noin voi käyttäytyä. Vieraita lapsia ei kosketa ja eikä varsinkaan tönitä. Huonoa käytöstä. Vihainen nainen nainen yritti puolustella, mutta lähti raitiovaunun takaosaan. Huusin vielä perään, että lapsille pitää olla ystävällinen. Teki mieli kävellä perään, mutta lapsi.

Kysyin kuinka voi. Kuulemma hyvin. Pyysin lapselta anteeksi tämän naisen huonoa käytöstä tämän naisen puolesta.

Jouduin jäämään seuraavalla pysäkillä.


Kerro oma kokemuksesi

1500 merkkiä jäljellä

Sähköpostiosoitetta käytetään ainoastaan vahvistusviestin lähettämiseen, sitä ei julkaista tai luovuteta eteenpäin. Viestit käydään läpi kolmen työpäivän aikana. Emme julkaise aiheeseen kuulumatonta tai epäasiallista tekstiä sisältäviä viestejä.