Hyppää sisältöön

Minua ei suoranaisesti häiritty, vaikka olen sitäkin kokenut. Tämä tilanne jäi mieleeni, koska se oli ensimmäinen kerta kun minua auttoi minulle vieras ihminen.
Olin illalla ratikassa, ja olin jäämässä pois Rautatientorin lähellä. Viereeni tuli vanhempi nainen, joka kuiskaten kertoi kuulleensa ratikassa olleiden miesten puhuvan minusta, ja että he aikoivat seurata minua. Hän saattoi minut metroasemalle asti, ja tarkisti vielä, ettei miehiä näkynyt missään. Olin silloin 16-vuotias, mutta vielä vuosien jälkeen muistan tuntemattoman ihmisen teon ja olen siitä kiitollinen.


Kerro oma kokemuksesi

1500 merkkiä jäljellä

Sähköpostiosoitetta käytetään ainoastaan vahvistusviestin lähettämiseen, sitä ei julkaista tai luovuteta eteenpäin. Viestit käydään läpi kolmen työpäivän aikana. Emme julkaise aiheeseen kuulumatonta tai epäasiallista tekstiä sisältäviä viestejä.