Hyppää sisältöön

Siitä on jo monta vuotta aikaa ja tapaus kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta se on silti jäänyt elävästi mieleeni. Ruuhkabussissa alkoi eräs mies huutamaan raskaanaolevalle naiselle, joka hänen mielestään oli tiellä. Kukaan ei sanonut mitään. Huomasin, kuinka nainen alkoi itkemään. Tulin todella vihaiseksi tälle miehelle. En kuitenkaan minäkään sanonut mitään. Jäimme naisen kanssa samalla pysäkillä pois ja sitten sanoin hänelle, että ”älä välitä, tuollaiset miehet luulevat omistavansa koko Euroopan.” Nainen ilahtui selvästi sanoistani ja hymyili. Tämä oli ihan pieni teko, mutta jotenkin siitä tulee hyvä mieli jopa vuosien jälkeen. Onneksi uskalsin sanoa jotain lohduttavaa!


Kerro oma kokemuksesi

1500 merkkiä jäljellä

Sähköpostiosoitetta käytetään ainoastaan vahvistusviestin lähettämiseen, sitä ei julkaista tai luovuteta eteenpäin. Viestit käydään läpi kolmen työpäivän aikana. Emme julkaise aiheeseen kuulumatonta tai epäasiallista tekstiä sisältäviä viestejä.