Hyppää sisältöön

Meillä on valta muuttaa arkeamme ja samalla yhteiskuntaamme paremmaksi. Teemme päätöksen, miten käyttäydymme, joka päivä uudelleen. Kannamme siitä myös vastuun. Joka päivä yksi kohtaaminen kerrallaan. Yhdessä.

Me päätämme, tuemmeko toisiamme, puutummeko häirintä- ja syrjintätilaisiin vai suhtaudummeko toisiimme välinpitämättömästi, jopa vihamielisesti. Voimme kääntää katseemme ja selkämme heille, jotka tarvitsisivat tukeamme ja apuamme.

Häirintää ei tule pukea oikeudeksi vitsailla, flirttailla tai loukata toisen koskemattomuutta. Sitä ei tule hyväksyä passiivisena joukonjäsenenä osana toimintakulttuuria tai vallankäyttöä. Meillä on myös valta syleillä yksilöitä osaksi yhteisöjämme tai sulkea heidät ulos.

Syrjintä satuttaa, joka kerta. Se myös passivoi. Syrjintä vie henkilöltä arvon, mahdollisuuden olla tilanteessa tasa-arvoinen toimija, yksilö ja hyväksytty yhteiskunnan jäsen. Se voi ilmentyä halveksuvana katseena linja-autossa, rumana nimittelynä tai jopa huuteluna pysäkillä.

Tampere on esimerkillinen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä, ja se on kirjattu Tampereen pormestariohjelmaankin. Tampereen menestys pohjaa tasa-arvoisuuteen. Tämän kaupungin juuret ovat tehdasteollisuudessa, joissa työtä tehtiin yhdessä.

Stop! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja kannustaa toimimaan ja tukemaan uhria silloin, kun huomaamme jonkun kohtaavan häirintää tai syrjintää. Meistä jokaisella on velvollisuus tukea lähimmäistä, puuttua tilanteeseen ja tukea syrjintää tai häirintää kohdannutta.

Syrjinnän ja tasa-arvon välissä olemme me, jok’ikinen päivä. Käytetään se valta viisaasti.

Lauri Lyly
Tampereen kaupungin pormestari

Palaa etusivulle